Liiketalous 1/2014

Liiketalous 1/2014 Osallistuin kymmenen muun suomalaisen vaikuttaja-naisen kanssa Women Changing the World konferenssiin Pietarissa Nordenin kutsumana. Kun 700 osallistujaa olivat konferenssisalissa, meidän ständit näyttivät tältä. Tämä oli muuten myös Rukin ensimmäinen kerta Venäjällä.        

Relaxbirthin Eija Pessinen kirjoitti reissustamme jutun Liiketalous-lehteen. Se löytyy myös tästä alta: Sain kutsun kahteen konferenssiin, itään ja länteen. Pietarissa Sosiaalis-taloudellisen instituutin kutsusta suomalaiset naiskeksijät esittelivät innovaatioitaan Women Changing the World -konferenssissa. Tukholmassa valittiin uusi Euroopan Paras Naisinnovaattori 70 mittelöijän joukosta. Liiketalous 1/2014 Naisvoimaa-juttu          Iltajuhlassa pääpuhujana oli EU parlamentaarikko Anna Maria Corazza Bildt vierellään Nigerian ulkoministeri professori Viola A. Onwuliri. Jännittävä Venäjä naisnäkökulmasta Pietariin suomalaiskeksijöiden osallistumisen tukija oli Pohjoismaiden ministeriöneuvosto, Pohjola-Norden. Kokenut Venäjäntoimija Pirkko Autio luotsasi innostavan matkan. Rajamuodollisuudet ja Allegron palvelut olivat tyystin toista luokkaa kuin aikoinaan 80- luvun Moskovan luokkaretkellä. Suomestahan on helppo matkata itään. Venälaismaustetta kuitenkin saatiin, sillä entisenlainen meininki toteutui näyttely- ja konferenssipaikka Tauria-palatsissa. Turva- miehet eivät yhden paperin puuttuessa päästäneet meitä viemään tavaroitamme näyttelypaikoille. Puolentoista tunnin päästä heidät saatiin joustamaan sen verran, että saimme jättää turvatarkastetut näyttelytavarat palatsiin. Konferenssin aattona nautimme cocktailit 1770 rakennetussa filantrooppi ja taiteenkeräilijä Yusupovin palatsissa, joka toimii nyky- ään museona. Aatelisperheen rikkaudet olivat tsaarin veroisia yli 40 000 taideaarteineen; tunnetuimpia niistä ovat Rembrandtin maalaukset. Oman värinsä paikkaan tuo tietoa siitä, että Rasputin ammuttiin alakerran huoneessa, kun ei saatu syanidikakuilla nirriä pois. Konferenssissa vilisi kuuluisuuksia ulkomailta ja entisen Neuvos- toliiton valtioiden korkeimmalta hallintotasolta. Myös Pietarin entinen kuvernööri, Venäjän liittovaltion puhemies Valentina Matvienko jakoi viisaita ajatuksiaan meille 700 konferenssin osal- listujalle, joita oli kaikkiaan 27 maasta. Eräs innostavista pääpuhujista oli naisten oikeuksien ja tasa-arvon vahva edistäjä president- timme Tarja Halonen. Hän on elinikäisen oppimisen loistava esimerkki – harva 70:nen lähtisi uudelleen ’koulun penkille’. Afrikasta katsoen naisten hyvinvoinnin haasteet ovat täysin toi- senlaisia kuin meillä Pohjoismaissa. Onneksi useassa maassa on ymmärretty, että koko yhteiskunta voi paremmin, kun naisten osaamista, askeleita tasa-arvoon ja tyttölasten opiskelumahdollisuuksia on edistetty. Vasta kun naisia on korkeammissa tehtävissä ja naisten oikeuksia nostetaan riittävästi näkyviin, alkaa todellinen muutos. Paljon on vielä aikaansaamatta. Creative Women -näyttelyssä näin suomalaisittain viehättävintä olivat käkisalmelaiset 1200-luvun tornin replikat ja käkikellot. Viereisellä ständillä oli robottitulevaisuuden innostaja Cristina Andersson Develor Oy:stä. Ensi kertaa näin Relaxbirth synnytystuesta tekstejä venäjäksi omalla ständillä, jossa tapasin Namibian tasa-arvo ja terveysministerit, joilla myös oli kätilön koulutus. Helpomman synnyttämisen puolestapuhujana oli kiva esitellä videoin ja esittein miksi innovaatio on synnyttäjien toivelistalla. Namibian ministerit ja Eija Pessinen             Tauria-palatsissa Namibian tasa-arvo– ja lasten hyvinvoinnista vastaava ministeri, oikealla terveys- ja sosiaalipalveluiden mi- nisteri Eija Pessisen haliotteessa. Yhteistä löytyi, kaikilla kätilön peruskoulutus. Pitääkö naiskeksimistä korostaa? Naiskeksijät keksivät mitä tahansa ja miltä tahansa alalta. Mielestäni naiset keksivät siinä missä miehetkin. Koska meitä on vähän, meidän kannattaa nostaa itse profiiliamme. Edustamme mitä tieteenalaa tahansa, meille naiskeksijöille yhteistä on kestävyys, päämäärätietoisuus, menestyshakuisuus, sitoutuneisuus ja myönteinen suhtautuminen haasteisiin. Olisikohan naisilla eniten pyrkimystä parantaa koko maapallon elämänlaatua ja tulevaisuutta? Kannattaa tutustua palkittuihin Global Women Innovator and Inventor -organisaation (GWIIN) sivulla ja päätellä itse. Näitä Euroopan, Afrikan ja Maailman naiskeksijäkilpailuja on jo yli kymmenen vuotta toteuttanut Bola Olabisi, jonka säteilevän energisyyden ansiosta tuomarikunta on erittäin korkeatasoinen. EUWIIN-innovaatiopalkinnosta kilpailtiin marraskuussa sykähdyttävässä Tukholmassa, jonka outo taksijärjestelmä hämmästytti. Taksatarra auttoi valitsemaan kukkarolle sopivan kyydin. Suomen säntilliseen menoon tottuneena tuntui kuin olisin joutunut yllättävään matkahuutokauppaan. Eija Pessinen ja Tarja Halonen             Tauria-palatsin Creative Women näyttelyssä Eija Pessinen esittelee Relaxbirth -innovaatiotaan Tarja Haloselle, takana vasemmalla matkan vetäjämme Pirkko Autio. Kuva: Laura Hyvärinen Konferenssin nokkanaisena oli vedenalaisturvatekniikastaan 2011 parhaaksi valittu sukelluspelastaja Åsa Magnusson. Kateellisena ihailimme Tukholman keksijöiden satojen neliöiden yhteisiä vuok- ratiloja. Kaupunginjohtaja Irene Svenonius kutsui kaupungintaloon, jossa parin viikon päästä juhlivat Nobel-palkitut. Opaskierroksella saimme käsityksen millaista on olla Nobel-juhlassa. Luennoitsijana oli EU komission innovaatioasiantuntijoita, Nigerian ulkoministeri ja suomalainen, maailmalla arvostettu Tukholman innovaatioprofessori Kaj Mickos. Hänen kehittämänsä 72 tunnin intensiivinen innovaatioprosessi tuottaa uutuuksia uskomat- toman tehokkaasti. Uskon tämän kiinnostavan tulevaisuusstrategioita pohtivia suomalaisyrityksiäkin. Osallistujat pitivät hissipuheen sijoittajille, jotka antoivat sympaattisesti realistisia neuvojaan. Eestiläinen hamekanteleen kehittäjää Marita Lumiaa neuvottiin esittelemään innovaatiotaan suoraan Björkille tai Lady Gagalle, jolloin maailmanlaajuinen kiinnostus heräisi. venäläisiä huippupoliitikkoja, Cristina Andersson ja Eija Pessinen             Venäläisiä huippupoliitikoita Creative Women näyttelyssä. Cristina Andersson takarivissä ja Eija Pessinen oikealla. virolaisia menestyjiä           Eestiläisillä menestyjillä oli aihetta juhlaan; oikealla lasi kädessä Maria Lumi, edessä oikealla insinööri Eha Pajumets ja edessä vasemmalla Viivi Rosenberg. Kuva: Maria Boiardt Voittojuhla Juhlissa Ruotsin ulkoministerin puoliso, EU parlamentaarikko, Anna Maria Corazza Bildt piti juhlapuheen ja jakoi pääpalkinnon. EUWIIN 2013 ansiokas voittaja, ruotsalaisen röntgenhoitajan Ylva Ryngebon keksintö vähentää säteilyä sekä potilaalle että henkilökunnalle. Brittiläinen professori Sheena Lewis on kehittänyt uusia markkereita miesten hedelmättömyyteen. Latvialainen Inga Lyashenko on kehittänyt menetelmää hyödyntää rannoille huuhtoutuneet meripihkat lankamaisiksi ja jännittävästi hohtaviksi lämpimiksi kudoksiksi. Ydinjätteen ympäristöystävällistä hävittä- mistä tutkinut ja kehittänyt italialainen molekulääritutkija Anna Moreno voitti tiedonjakamisalustallaan ja kouluttamisprojekteillaan koulutus – ja tiedesarjan. Latvialaisarkkitehti Silvija Zakke toteutti lapsille helposti koottavia, lapsen mahduttavia ja vahvoja pahvisia leikkimökkejä ja -koteja. Brittiläinen Melissa Edmunds kehitti kaikenkokoisten lasien päälle vedettävän kelmun, minkä avulla juoma kaatuessaan ei roisku ja makuullakin juominen onnistuu. Eestiläiset Liivi Leppikin 3D-verhot ja tekstiilit sekä perunatutkija Viive Rosenberg palkittiin myös. Islantilainen Iris Olafsdóttir kehitti järjestelmäkameraan lisävarusteen, jolla saadaan 3D kuvia/videoita Anna Bildt ja Kaj Mickos

  EU parlamentaarikko Anna Maria Corazza Bildtillä ja suoma- laisjuurisella innovoinnin emeritusprofessori Kaj Mickoksella oli mielenkiintoista puhuttavaa EUWIIN 2013 juhlassa. Kuva: Maria Boiardt

Palveluliiketoiminnan suomalaiskehittäjistä voittajia Cambridgen yliopistossa palvelun design väitöskirjan tekijä, kehittämispäällikkö Krista Keränen ja Laurean yliopettaja Katri Ojasalo voittivat Capasity Building -sarjan. Tekesin Serve-ohjelman From Co-production to Co-creation -tutkimuksessa testattiin kuinka palvelumuotoilun menetelmillä voidaan kehittää B2B -suhteita. Tutkimus- ja kehittämistyön tuloksena syntyi viiden työkalun ja työkirjan CoCo-työkalupakki, jossa analysoidaan yhteistyössä yrityksen henkilöstön ja asiakkaiden kanssa palveluliiketoiminnan nykytilaa. CoCo-Kosmos on dynaaminen 300 pelikortin yhteiskehittämisen innovaatiotyökalu, jonka avulla kuvataan yrityksen palveluita sekä asiakkaan että yrityksen näkökulmasta. Moni yritys hämmästyy kuullessaan mitä asiakkaat heiltä oikeasti toivovat ja mitä he yrityksestä ajattelevat. CoCo-Kosmos hahmottaa myös kokonaiskuvaa yrityksen palvelun laadusta. Näiden konferenssien ansiosta tuli voimakkaan lämmin tunne; on ihanaa olla nainen!